Toimintaohjelma

Kesäkuussa 2007 pidetyssä edustajakokouksessa IN:in jäsenliitot hyväksyivät toimintaohjelman vuosille 2008-2009. Sen pääkohdat ovat

  • Työehtosopimustoiminta
  • Yrityspolitiikka
  • Koulutuspolitiikka
  • Työympäristö
  • Teollisuuspolitiikka
  • Baltian maiden ammattiliittojen järjestöllinen kehitys
  • Ay-toiminta Euroopassa ja maailmassa

Edustajakokous valitsi IN:ille myös uuden puheenjohtajan. Hän on Stefan Löfven, Ruotsin metallin ja kemian alan työntekijöiden liiton IF Metallin puheenjohtaja, ja hän seuraa tehtävässä Kjell Bjørndalenia, joka edustaa Norjan Fellesforbundetia.

Ay-toiminta globaalistuvassa taloudessa

IN on sitä mieltä, että maailmanlaajuisen taloudellisen yhteistyön ja vapaan kaupan kehittyminen on myönteistä tarkasteltuna eri näkökulmista. Vaikka osa teollisuustuotannosta ja teollisuuden palveluista siirtyy vanhoista teollisuusmaista Itä-Eurooppaan, Intiaan ja Kiinaan, ennakoiva strategia teollisuuden rakennemuutoksen kohtaamiseksi antaa parempia tuloksia kuin protektionismi.

Tällaiseen ennakoivaan strategiaan tulisi sisältyä tutkimus-, kehitys-, innovaatio- ja koulutusresurssien keskittäminen. Se edistää taloudellista kehitystä, joka edesauttaa uusien työpaikkojen luomista ja elintason nostamista kehitysmaissa, ja se merkitsee myös mahdollisuuksia pohjoismaisille yrityksille.

Samanaikaisesti meidän on lisättävä painostustamme, jotta saataisiin aikaan maailmanlaajuiset puitesäännöt reilulle globalisaatiolle ja vapaakaupalle. Niihin tulee sisältyä ay-oikeudet ja ILO:n yleissopimuksiin perustuvat sosiaaliset oikeudet. Näiden sääntöjen tulee olla osa Maailman Kauppajärjestöä WTO:ta sekä Euroopan Unionin kahdenvälisiä kauppa- ja investointisopimuksia. Kunnollista työtä koskevat aloitteet voivat myös tarjota ammattiliitoille mahdollisuuksia edistää osaltaan hyvinvoinnin oikeudenmukaisempaa jakautumista maailmassa.

Poliittisissa ympäristöissä, joissa ammattiliittoihin usein suhtaudutaan torjuvasti, pohjoismaiset liitot pyrkivät säilyttämään nykyisen korkean järjestäytymisasteensa ja kehittyneen neuvottelujärjestelmänsä, johon sisältyvät sekä valtakunnalliset että paikalliset työehtosopimukset.

Pohjoismaisilla liitoilla on myös erityinen vastuu siitä, että pohjoismaiset yritykset saadaan käyttäytymään hyvin riippumatta siitä, missä päin maailmaa ne toimivat. Tässä työssä kaksi tärkeätä työvälinettä ovat liittojen verkostot ja kansainväliset puitesopimukset.

Toimintaohjelman tavoitteet

Vuosina 2008-2009 IN keskittyy sen vuoksi seuraaviin aiheisiin

  • Joustavuus työmarkkinoilla. Se koskee sekä maasta toiseen liikkuvia työntekijöitä että joustavampia työoloja ja työsuhteen ehtoja
  • Teollisuuspolitiikassa – edistetään kauppaa, innovaatiota, energiaa ja ympäristöä koskevaa ennakoivaa toimintapolitiikkaa
  • Eurooppalaisten yritysneuvostojen (EWC) koordinaattoreiden ja puheenjohtajien kouluttaminen, erityisesti kun kysymyksessä on yrityksen oman maan rajat ylittävä rakennemuutos
  • Saadaan eurooppalaiset ay-federaatiot keskittymään enemmän työympäristöasioihin
  • Jatketaan prosessia voimakkaampien eurooppalaisten ja maailmanlaajuisten federaatioiden aikaansaamiseksi luomalla uusia ja tehokkaampia rakenteita

Takaisin kohtaan Tämä on IN – ensimmäinen sivu