|
|
Entinen pohjoismainen federaatio NIF ja sen edeltäjätPohjoismainen federaatio NIF on useiden sektoreiden pohjoismaisen yhteistyön ja monien fuusioiden tulos. SekatyöläisetVuonna 1901 pohjoismaissa toimivat sekatyöläisten ammattiliitot päättivät tukea toisiaan taloudellisesti työtaisteluissa. Vähitellen se johti naapurimaihin tehtyihin opintomatkoihin ja palkkatilastojen vaihtamiseen. Ajan myötä yhteistyö kehittyi edelleen, ja vuonna 1950 perustettiin sihteeristö. 1960-luvulla sihteeristö alkoi järjestää konferensseja eri teemoista, esimerkiksi työnarvioinnista, työlainsäädännöstä, työsuojelulainsäädännöstä. työehtosopimuspolitiikasta, vapaista pohjoismaisista työmarkkinoista ja tarpeesta saada ulkomaiset työntekijät järjestäytymään. Vuonna 1972 jäsenliitot nimesivät yhteistyöhenkilön hoitamaan monikansallisia yrityksiä koskevia asioita. Yhä tärkeämmiksi kehittyivät sellaiset teeemat kuin sukupuolten välinen tasa-arvo sekä työsuojelu (esimerkiksi kemiallisten aineiden aiheuttamat riskit). 1980-luvulla yksi kuumista kysymyksistä oli uusi teknologia. Tänä aikana jäsenliittoja kannustettiin liittymään eurooppalaiseen kemian ja tehdastyöntekijöiden liittojen federaatioon. Vuonna 1990 tehtiin yhteinen puitesopimus neuvotteluja varten sellaisten yhtiöiden kanssa, jotka toimivat enemmän kuin yhdessä pohjoismaassa. Työjärjestyksessä olivat myös kehitys Itä-Euroopassa ja Baltian valtioissa. Vaatetus- ja tekstiilityöntekijätVaatetussektorin pohjoismaiset ammattiliitot sopivat jo vuonna 1897 tukevansa toisiaan työtaisteluissa. Tekstiilityöntekijät solmivat vastaavan sopimuksen 1906. Toisen maailmansodan jälkeen tekstiili- ja vaatetussektorin pohjoismaiseen yhteistyöhön tulivat mukaan yhteiset koulutusseminaarit, joilla lisättiin osanottajien tietoja olosuhteista toisissa pohjoismaissa. 1960- ja 1970–luvuilla työllisyys tekstiili- ja vaatetussektoreilla alkoi laskea. Ammattiliitot menettivät jäseniä, ja sekä kansallista että pohjoismaista liittorakennetta täytyi muuttaa. Pohjoismaiset vaatetustyöntekijöiden, tekstiilityöntekijöiden sekä kenkä- ja nahkatyöntekijöiden pohjoismaiset federaatiot fuusioituivat vuonna 1973. Uudessa järjestössä olivat tiedotus- ja koulutuskysymykset edelleen tärkeitä, mutta siinä alettiin vähän kerrassaan keskittyä yhä enemmän palkkoihin ja muihin työehtoihin, sosiaaliehtoihin, kauppa- ja ammattialakohtaisiin kysymyksiin sekä työsuojeluun ja ammattikysymyksiin. Vähän kerrassaan Euroopan tason ay-toiminnasta tuli yhä tärkeämpää. Tavoitteena oli mm. saada tekstiilialan maailmanliitto vaatimaan enemmän sosiaalilausekkeita kansainvälisiin kauppasopimuksiin sekä lapsityövoiman käytön kieltämistä. Uusi fuusio – NIF syntyyNIF perustettiin vuonna 1993, kun tehdastyöntekijöiden ammattiliittojen pohjoismainen federaatio ja tekstiili- ja vaatetusteollisuustyöntekijöiden pohjoismainen federaatio yhdistyivät. Fuusio oli tavallaan seurausta siitä, että samojen sektoreiden ammattiliitot Ruotsissa fuusioituivat. Ammattialarakenne tärkeäUudessa federaatiossa, NIF:issä, ammattialat olivat tärkeitä. Järjestöorganisaatio muodostui puheenjohtajistosta ja kolmesta alakomiteasta, jotka olivat vaatetusalan komitea, tehdaskomitea ja paperikomitea (myöhemmin niiden nimet olivat tekstiilikomitea, kemian alan komitea ja paperikomitea). Komiteoiden puheenjohtajat olivat puheenjohtajiston jäseniä. NIF työskenteli hyvin paljon komiteoissa, mutta vähitellen alettiin järjestää myös kaikkia ammattialoja koskevia toimintoja, esimerkiksi työehtosopimus- ja työsuojelukonferensseja. Kun Ruotsi ja Suomi liittyivät Euroopan Unioniin, NIF alkoi järjestää EU-koulutusseminaareja jäsenliittojen edustajille ja henkilöstölle. Vuonna 1994 hyväksytty eurooppalaisia yritysneuvostoja (EWC) koskeva direktiivi teki myös EWC:n jäsenille tarkoitetuista seminaareista tärkeän osan NIF:in työtä. KoordinointiAjan myötä NIF:in työ muuttui tiedottamisesta ja kokemusten vaihdosta yhteisten linjausten ja toimintapolitiikan kehittämiseksi. NIF:in tavoitteena oli yhä enemmän koordinoida pohjoismaisten ammattiliittojen toimintaa pohjoismaisen vaikuttamisen lisäämiseksi eurooppalaisessa ja maailmanlaajuisessa ay-toiminnassa. Tuki Baltian maiden liitoilleNIF tuki myös aktiivisesti Baltian maissa toimivia ammattiliittoja. Joka toinen vuosi NIF järjesti Baltia-Foorumin, jossa pohjoismaiset ja balttilaiset ammattiliitot saattoivat tavata toistensa edustajia ja vaihtaa kokemuksia. Näissä seminaareissa pohjoismaiset ammattiliitot saivat myös tietoja siitä, miten ne voisivat parhaiten tukea Baltian maiden ammattiliittoja. Tukea antoi tavallisesti jokin pohjoismainen jäsenliitto suoraan jollekin Baltian maan ammattiliitolle. Vuonna 1998 federaatio päätti perustaa sihteeristön, johon palkattiin kokopäivätoiminen pohjoismainen toimitsija. Fuusioituminen Pohjoismaisen Metallin kanssaVuonna 2006 NIF fuusioitui Pohjoismaisen metallisektorin ammattiliittojen federation, Pohjoismaisen Metallin kanssa. IN oli syntynyt. NIF:in puheenjohtajat1994-1995 Uno Ekberg, Industrifacket, Ruotsi NIF:in pohjoismaiset toimitsijat1994-2002 Henning Carlsson
|