Ajankohtaista

Tällä sivulla kerromme lyhyesti joistakin asioista, joita on tehty toimintaohjelman tavoitteiden toteuttamiseksi.

Työnantajien väliset non-solicitation -sopimukset

Yrityspoliittinen verkosto on keskustellut työnantajien välisistä ”non-solicitation” sopimuksista. Näillä sopimuksilla työnantajat sopivat, että he eivät palkkaa työvoimaa toinen toisiltaan.

Tanska ja Norja ovat ne pohjoismaat, joissa nämä sopimukset ovat yleisimpiä. Tanskassa asiaa on käsitelty oikeudessa, jonka päätös oli, että asiasta on tehtävä julkinen. Työntekijöillä, joita sopimus koskee, on oikeus saada tietoja siitä. Bo Falkencrone Tanskan IDA -liitosta (bfa@ida.dk) voi antaa lisätietoja.

Saksassa tämän kaltaiset sopimukset ovat kiellettyjä.

EWC–direktiivin uudistaminen (päivitetty 18.12.2008)

EU Parlamentin täysistunto hyväksyi 16 joulukuuta 2008 EWC-direktiivin muutokset. Komission ehdotusta muutetaan joulukuun alussa saavutetun parlamentin, neuvoston ja komission välisen kompromissin mukaisesti. Tarkennus onnistui näin Ranskan puheenjohtajakaudella. Ratkaisuun päästiin parlamentin ensimmäisessä käsittelyssä.

Parlamentti hyväksyi mietintönsä äänin 411 puolesta, 44 vastaan ja 181 äänesti tyhjää (mukana pääosa oikeistoryhmän EPP-ED:n edustajista).

Kompromissin pääsisältö on seuraava: komission esitykseen tehtiin työmarkkinaosapuolten elo-syyskuisen yhteisen ehdotuksen mukaiset 8 muutosta

täsmennyksin. Parlamentin valiokunnan mietinnön muista muutosehdotuksista hyväksyttiin muutettuna 3. Nämä 3 muutosta koskevat erityiseen neuvotteluelimeen pääsemiselle asetettua jäsenmaakohtaista työntekijämääräkynnystä, ylikansallisuuden määritelmää ja direktiivin velvoitteiden laiminlyömisen seuraamuksia.

Kokonaisuutena tarkennus ei ole sitä mitä odotettiin ja direktiivin uudistamista pitää tarkastella taas lähivuosina.

Kolmikantainen yhteisymmärrys lyhyesti (päivitetty 10.12.2008)

Yhteisymmärryksen sisältö (EN) (päivitetty 10.12.2008)

EAY:n ja Business Europen sopimat 8 kohtaa

Uusimmat meppien tekemät muutosehdotukset 5 Marraskuuta 2008

IN on ollut vahvasti ajamassa asiaa eteenpäin mm. EMY:n kautta ja esittänyt tiukkoja vaatimuksia. Tavoitteenamme on ollut saada uudistus aikaiseksi ranskan puheenjohtajuuskaudella.

Muutama erityisen tärkeä asia on lueteltuna alla.


ETUC strategy in view of the revision of the EWC Directive
Five key questions for EWCs
Letter to Mr Spidla, European Commissioner for Employment
A new EWC Directive shall be adopted in 2008 (EWC News)
Respons from Mr Spidla, European Commissioner for Employment, to the letter from EMF

EU-komission tiedonanto EWC-direktiivin uudistamisesta

EU-komissio julkisti helmikuussa 2008 tiedonannon siitä, mitä muutoksia sen mielestä pitäisi tehdä direktiiviin. Se vastaa monessa suhteessa ay-liikkeen näkökohtia. Komissio haluaa työmarkkinaosapuolilta vastaukset esityksiin. Se haluaa osapuolilta myös tiedon siitä, ovat ne valmiita aloittamaan neuvottelut direktiivin uudistamiseksi näiden lähtökohtien pohjalta.

Consultation of the European social partner on the revision of Council Directive 94/45/EC

EWC-koulutus

IN järjestää eurooppalaisten yritysneuvostojen puheenjohtajille ja koordinaattoreille koulutusseminaareja. Näiden kahden ryhmän rooli tulee selkeyttää, samoin niiden välinen yhteydenpito. Yhteys ammattiliittoon on monessa tapauksessa epäselvä, joten koulutuksessa otetaan esille myös se.

Viimeisin koulutus järjestettiin Sigtunassa Ruotsissa 22-23 syyskuuta 2008. Katso kalenteria tästä. Koulutuksessa käsiteltiin EWC-puheenjohtajien ja EWC-koordinaattoreiden roolia rakennemuutostilanteessa. Helmikuussa 2009 julkaistaan raportti, jota voidaan käyttää tukemaan EWC-edustajia, EWC-koordinaattoreita ja liittoja toiminnassaan.

Lisätietoja antaa Daniel Valtakari.

Tietoja EWC.stä ja SE:stä (Eurooppa-yhtiö)

Jos haluat tietää enemmän eurooppalaisista yritysneuvostoista (EWC) ja Eurooppa-yhtiöistä (SE), löydät informaatiota ja hyödyllisiä kotisivuja seuraavista linkeistä:
EMF Resolution on role of trade union EWC coordinators
About empty shell SEs
See Links EWC - SE - Restructuring

 


Takaisin kohtaan Yrityspolitiikka – ensimmäinen sivu