Ajankohtaista

Tällä sivulla kerromme lyhyesti joistakin asioista, joita on tehty toimintaohjelman tavoitteiden toteuttamiseksi.

Työympäristöön suuntautuvat henkilöstötilinpäätökset

Tukeakseen pyrkimyksiä parantaa työympäristöä teollisuusyrityksissä, IN on laatinut yksinkertaisen työympäristötilinpäätösmallin. Sitä käyttämällä yritykset voivat myös supistaa kustannuksiaan ja parantaa tehokkuuttaan.

Työympäristöön suuntautuvat henkilöstötilinpäätökset

Euroopan Unionin työympäristöviikko

EU järjestää vuosittain työympäristöviikon viikolla 43. Vuonna 2006 teemana oli Turvallinen alku työelämälle ja 2007 Rasitusvammat. Vuosien 2008-2009 teama on Riskien arviointi/Riskianalyysi työpaikoilla.

IN:n työsuojeluverkosto vaihtaa tietoja tapahtumista eri Pohjoismaissa viikon aikana. IN:n kotisivuille laaditaan yhteenveto hyvistä esimerkeistä.

Lisätietoja Anna-Lena Börgö Etaat.

EU:s arbetsmiljövecka 2006

Työympäristöbarometri

IN on toteuttanut kyselyjä psyykkisestä ja sosiaalisesta työympäristöstä eri pohjoismaisissa konserneissa. Näiden kyselyjen tulokset on julkaistu vuosittain työympäristöbarometrissa. Tähän mennessä on julkaistu vuosien 2005 ja 2006 työympäristöbarometri, ja piakkoin ilmestyy vuoden 2007 barometri. Vuonna 2008 on tarkoitus tehdä neljäs barometri. Lisätietoja Anna-Lena Börgö Etaat.

Työympäristöbarometri 2007
Työympäristöbarometri 2006

Eurooppalainen kvartsihiekkasopimus

Osana ammattialakohtaista Euroopan tason sosiaalidialogia on solmittu kvartsihiekan käyttöä koskeva sopimus. Sopimuksen osapuolia ovat mm. Euroopan Metallityöläisten Yhteisjärjestö - The European Metal Federation (EMF) ja Kaivos-, Kemian ja Energiatyöntekijöiden Eurooppalainen Federaatio - Federation for Mine, Chemical and Energy Workers (EMCEF).

Kvartsihiekkapölyn hengittäminen on vaarallista. Sen vuoksi tulisi selvittää, pitäisikö kyseinen aine määritellä syöpää aiheuttavaksi aineeksi. Mutta sillä välin – koska tällä hetkellä ei ole olemassa korvaavia aineita – on erittäin tärkeätä säädellä tämän aineen käsittelyä, ja lisätä myös aineen kanssa työskentelevien tietoisuutta siitä.

Sopimus sisältää aineelle altistuvien työntekijöiden oikeuden koulutukseen heidän työsuhteensa muodosta riippumatta. Joka vuosi yrityksen on tehtävä mittauksia, joiden tulokset tarkastetaan joka voinen vuosi. Sopimus on tarkoitettu minimitason sopimukseksi, eikä sillä saa olla kielteisiä vaikutuksia, mikäli joissakin maissa on parempia säännöksiä.

Sopimus tulee nyt saattaa täytäntöön kaikissa Euroopan Unionin jäsenmaissa. Samanaikaisesti Euroopan komissio käsittelee edelleen kysymystä, pitäisikö kyseinen aine määritellä syöpää aiheuttavaksi (karsinogeeni).

Lisätietoja Anna-Lena Börgö Etaat.

Räjähdysaineteollisuuden työympäristöverkosto

Räjähdysaineteollisuuden työsuojeluhenkilöille on perustettu erityinen pohjoismainen verkosto. Sen jäsenet voivat tukea toisiaan ja raportoida myös tapaturmista sekä läheltä piti –tapauksista. Lisätietoja Kent Kärrlander.

Luettelo räjähdysaineverkoston jäsenistä

Suomalainen työturvallisuuskortti

Suomessa on kehitetty valtakunnallinen työturvallisuuskoulutuskonsepti, jonka tarkoituksena on parantaa työntekijöiden työympäristöä työpaikoilla, joissa on useampi kuin yksi työnantaja. Tämä on ollut suomalaisten työmarkkinajärjestöjen, vakuutusyhtiöiden ja koulutuslaitosten yhteinen hanke.

Suomalainen vapaaehtoisesti suoritettava työturvallisuuskortti on ollut suuri menestys. Jo yli 200 000 henkilöä on suorittanut kortin.

IN:in työsuojeluverkoston jäsenet keskustelevat nyt mahdollisuudesta levittää kokemuksia Suomesta muihin pohjoismaihin.

Lisätietoja Anna-Lena Börgö Etaat.


Takaisin kohtaan Työympäristö – ensimmäinen sivu